4/29/2014

Milan is always a good idea!



Milano kutsuu pitkäksi viikonlopuksi toukokuussa! Matka ei ole täysin huvittelu pohjainen, vaan tälle on vakavampikin syy. Jokatapauksessa olen aivan innoissani lähdössä sinne. En ymmärrä miten jaksan odottaa vielä kaksi viikkoa, mutta onhan aikaa pakata ja järjestellä asiat kuntoon.

En ole käynyt Italiassa neljään vuoteen ja uskomaton koti-ikävä on vaivannut usein. Aion ottaa rennosti sen ajan kun olen siellä. Käydä pitkillä kävelyillä ja herkutella gelatolla. Ilmakin on päivisin siellä jo +25 astetta, että meinasin kyllä aika kesäistä pakata sinne mukaan. Pakkaamisen kanssa tulee varmasti taas ongelma, koska pakkaan aina ihan liikaa. Tällä kertaa ei kyllä ollut suunnitelmissa ostaa sieltä paljon mitään, mutta kymmeneen kiloon mahtuu aika paljon.




Lennän Pirkkalasta Ryanairilla ja mukana kulkee vain käsimatkatavarat. Kaikista jännittävintä tässä ehkä on se, että lennän ensimmäistä kertaa aikuisiällä ihan yksin. Lensin joskus kymmenen vuotiaana Milanoon yksin, mutta silloinhan oli lentoemot holhosivat perässä. Aivan huikean jännää lähteä ihan yksinään, mutta sukulaiset tulevat vastaan kentälle. En mää pelkää ettenkö osaisi liikkua kentällä tai selviytyisi koneeseen. Olen sen verta monta kertaa lentänyt ja muita opastanut kentällä, että se menee jo ihan rutiinilla. Jokatapauksessa on pieni jännitys päällä.

Viime kerrasta onkin vierähtänyt jo 4 vuotta. Huhhuh, vaikea ajatella, että viimeksi matkustin Milanoon siskon ja T:n kanssa. Asiat ovat muuttuneet siitä hetkestä niin paljon, että en viitsi edes ajatella tai muistella.
Parempi keskittyä tähän mitä nyt on ja ei ole.




Tosiaan ihan lomamatka ei ole kyseessä, sillä selvitän siellä muutaman henkilökohtaisen asian ja kerään materiaalia ensi vuoden mallisto projektiin. Materiaali on lähinnä henkistä inspiraatiota ja hyvällä tuurilla löydän jotain ihan konkreettista materiaaliakin.

Eniten nyt jännittää se, että ehdinkö parantua ennen reissua. Olen nyt toista päivää sairaslomalla oudon kylkikivun takia. Sain kaksi pistosta eilen lievittämään kipua, mutta aika tyhjän kanssa ne oli. Jos kipua on vielä viikon päästä niin menen uudelleen lääkäriin. Silti saikkupäivissäkin on paljon positiivista. Paisteltiin tänään aamulla lettuja kera jäätelön, vadelmahillon ja kermavaahdon. Töistäkin soittelivat ilouutisia, että kesäksi olisi taas sopimusta tarjolla. Elikkä ei niin huono alkuviikko vaikka kipeänä olenkin.


4/25/2014

Good Friday


Good friday, indeed.

Pitkäperjantai vietettiin boheemeissa merkeissä, kuten A meidän pientä puistohengailua kuvasi. Oli suhteellisen lämmin ilma, koskipuistossa bongailtiin lintuja ja kumottiin siideriä. Minä siideriä ja A olutta, aika rentouttavaa. Koitettiin salakuvata lintuja, mutta ainakaan mulla ei ole luontaista kykyä lintubongariksi. Taisin olla helpompi ja hitaampi kuvauskohde kuin linnut.

Hiukka ehkä turhautti kun kaikki paikat olivat kiinni, mutta ei tämäkään ajanviete vaihtoehto huono ollut. Mietittiin syntyjä syviä, kuten millaiset siivet ottaisi jos saisi. Päädyin joutsenen siipiin ja A mustiin korpin siipiin.

Virhe valinnaksi osoittautui nuo reiälliset farkut, koska puolen tunnin päästä polvet alkoivat sinertää kylmästä. Muuten bikeri oli tarpeeksi lämmin ulkona hengailuun, kun alla oli vielä ohut neulepaita.




Illalla sitten eksyttiin katsomaan O'Connellsiin räppikeikkaa. Oli jännää, sillä en ole ennen käynyt semmoisissa. Esiintyjinä oli Tampereen konkarit Tapani Kansalainen, Kalle Kinos ja Tykopaatti. Symppiksiä kavereita, vaikka viimeinen keikka jätettiin välistä ja siirryttiin seuraavaan paikkaan.

Tylsänä, vanhana ja väsyneenä halusin lähteä kotiin jo reilusti ennen puolta yötä. Jumiutunut niska tuotti aika paljon tuskaa niin baareissa notkuminen alkoi ärsyttää. Kannatti poistua kotoa ja paras pitkäperjantai pitkään aikaan.

4/23/2014

Bacon & Onion Frittata Bites



Pitkäperjantain kunniaksi hemmottelin itseäni aamuisella brunssilla ihan kotioloissa. Pitkästä aikaa sai nukkua niin pitkään kuin mieli tekee ja hoitaa aamuiset askareet rauhassa. Appelsiinimehua, voileipiä, jogurttia, gluteenitonta mysliä ja muita herkkuja! Viimeiset kananmunat piti käyttää pois, niinpä lähdin vähän improvioimaan. Halusin käyttää hiukan mielikuvitusta enkä paistaa sitä perus omelettia, joten päädyin vähän kivempaan ratkaisuun.




En käyttänyt mitään sen erityisempää ohjetta näiden kanssa, improvisoitu niistä mitä jääkaapista löytyi. Pekonin sijalle sopisi mainiosti vaikka fetajuusto, parsakaali tai vaikka kylmäsavulohi. Tuorejuusto antoi kivasti pehmeyttä ja makua näihin muffineihin.




Kuusi kananmunaa kulhoon, ripaus suolaa ja mausteita maun mukaan. Itse en lisännyt paljoa mausteita, koska käytin yrttimaustettua tuorejuustoa. Munat ja tuorejuusto sekoitetaan tasaiseksi.




Seuraavaksi joukkoon lisätään pekoni-sipuli sekoitus. Seos kaadetaan muffinivuokaan, isoon tai pieneen. Tässä kohtaa tein ison virheen kun täytin muotit liian täyteen. Puolilleen riittää erittäin hyvin, koska nehän kohoavat uunissa. Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis ja siivosin uunin pohjaan palanutta kananmunan mössöä.

Vuoka uuniin ja odottelemaan. Lämmitin uunin 200 asteeseen ja pidin vuokaa siellä niin kauan kunnes seos oli kiinteä ja päältä hiukan ruskettunut.




Pekoni ja sipuli Frittatat

6 kananmunaa
200 g tuorejuustoa
1,5 dl pekonia
puolika punasipuli
mausteita




Herkullinen ja ennen kaikkea helppo aamiainen isommallekin porukalle. Näiden kanssa sopisi joku kevyt kermaviilikastike. Suosittelen kokeilemaan!

4/21/2014

Samsung Galaxy S4



Se kamalin ja hirvein on tapahtunut. Pudotin viikko sitten puhelimen bussista noustessa kadulle ja näyttö halkesi. En nyt halua kuulostaa neuroottiselta ihmiseltä, mutta 20 tuntia ilman puhelinta oli helvettiä. En saanut ketään kiinni ja pelkäsin koko ajan, että jotain sattuu eikä mua saada kiinni. Galaxy S2 palveli hyvin ja arvostettavasti minua puolitoista vuotta. En koskaan ole aiemmin hajottanut puhelintani tai ylipäätään oikein mitään tavaroitani, niin tämä oli mulle suuri suru ja ahdistus. Olen aina ollut huolellinen omista tavaroistani vaikka tässä asiassa äiti voisi olla eri mieltä. Asunnossa kaikille oma tarkka paikkansa, vaikka ulkopuolisten silmin järjestys ei ole looginen tai siisti. Hallittu taiteellinen kaaos, kuten elämääni kutsun.




En harkinnut ollenkaan Iphonea tai Lumiaa, koska olen ollut tyytyväinen Samsungeihin eikä tee mieli opetella mitään uusia juttuja juuri nyt. Tuttu ja turvallinen valinta! Hyvää ja asiantuntevaa palvelua sain Elisan liikkeessä. Myyjä kartoitti alkuun käyttötarpeeni ja vaatimukseni mitä haluan uudelta puhelimelta. Tärkeintä on, että sovellukset pyörivät hyvin, laadukas kamera ja käteen sopiva muotoilu. Onhan noita vaatimuksia enemmänkin, mutta nuo tulivat päällimmäisenä mieleen. Tärkeimpiä sovelluksia ovat Whats Up, Gmail, We heart it, Instagram, Facebook, Dropbox.. Käytän myös usein navigaattoria, S healthia, Youtubea ja joitakin pelejä.




Puhelin on ehkä hiukan hankalan kokoinen pieniin kätösiini ja tällä kertaa neuroottisesti varon ettei se vain putoa maahan. Ostin heti siihen pajksut suojakuoretkin Glitteristä. Mustat, keinonahkaiset kuoret johon saa myös muutaman kortin talteen. Laadukas se ei todellakaan ole, koska viikon käytön jälkeen kuoret näyttävät nyt jo aivan kamalilta. Ajattelin käydä reklamoimassa ne ensi viikolla. On varmaan fiksumpaa tilata jotkut laatukuoret netistä, kun nyt tässä ehtii.

Latailin heti puhelimeen tärkeimmät appit ja fiilistelin uutta tasokkaampaa kameraakin jo. Instagram kuvistakin tulee paljon laadukkaampia kuin S2 otetut. TuneIn nettiradio on yksi tärkeimmistä, koska sillä on helppo kuunnella ja selata muidenkin maiden radioita. Usein aamuisin töihin mennessä tulee kuunneltua italiankielisiä radiokanavia mm. Radio Deejayta. Piristävää kuunnella italiaa heti aamusta ja pidän samalla yllä kielitaitoani. Nyt kun tulee vähemmän isääkin nähtyä niin pelkään, että taito unohtuu helposti.




Kävin myös päivittämässä Soneralla liittymääni joka osoittautui virheeksi. Myyjän tietämättömyyden takia sainkin ihan toista mistä oltiin sovittu ja meni muutama päivä sotkun selvittämisessä. Soittelin muutamana päivänä asiakaspalveluun ja siellä sitten selvitettiin tämä virhe. Sain vaivannäöstä hyvityksen laskuun, mutta on se turhauttavaa korjailla muiden virheitä. Toki isona plussana sain Spotifyn ilmaiseksi seuraavalla puolelle vuodelle. Enpä ole aiemmin käyttänyt Spotifyta, vaikka kovasti kehuja siitä on tullutkin.

Puhelin on ollut käytössä nyt viikon päivät ja olen super tyytyväinen! Akku on yllättävän kestävä eikä tarvitse aina olla johdon päässä roikkumassa. Vanhaa puhelinta sai ladata kahdesti päivässä ja akku loppui kovemmalla käytöllä muutamassa tunnissa. Paketin mukana tuli myös uusi laturi (oli tosi tarpeen) ja uudet kuulokkeet.

4/19/2014

Happy Easter!



Täällä on rairuohot kasvatettuna ja tipuset pöydällä. Vaikka nykyään asunkin yksin, niin silti on mukava laittaa kotia ajan henkeen. Ennen tein sitä toisen iloksi, nyt vain omaksi iloksi. Löysin vuosia sitten tuon keltaisen keraamisen kanan Anttilan poistomyynneistä ja se on edelleen yksi lemppari pääsiäiskoriste. Täytin kanan karkkirakeilla ja suklaamunilla, vaikken olekaan mikään makean ystävä. Sain herkut työkaverilta piristykseksi ja miten voisin kieltäytyä creme täytteisistä suklaamunista?
Torstaina töissä somistin Pentikille pääsiäisaiheisen pöydän ja järjestelin uutta Pentikkiä muihin pöytiin. Oli kiva päästä pitkästä aikaa laittamaan esillepanoja pöytiin kun edelliset kolme viikkoa ovat menneet täysin remontin ja Hullujen Päivien parissa.




Mitään kummoisia pääsiäsisuunnitelmia en ole tehnyt. Alunperin piti lähteä Milanoon loman ajaksi, mutta sotkin aikataulut ja menot. Hyvällä tuurilla pääsen sinne lähiaikoina, kaikki riippuu nyt koulusta. Pieni irtiotto arjesta tekisi kieltämättä hyvää.
Eilen oltiin pienellä porukalla katsomassa Tapani Karjalaista, Kalle Kinosta ja Tykopaattia O'Connell'sissa. Keikka oli aika kiva ja paikka viihtyisä. Vaikea antaa mitään sen suurempaa arviota keikasta, koska tämä oli ensimmäinen tämän tyylinen keikkani. Kotiin siirryttiin jo varmaan ennen puolta yötä, kuten vanhojen ihmisten kuuluukin. Olin tosi väsynyt ja niska oli viikolla töissä jumiutunut niin eipä paljoa huvittanut keikkua myöhään ulkona.




Olen tänään illalla lähdössä käymään maalla vaihtamassa autoon kesärenkaat ja pesemässä auton sisältä. Voisin toki pestä auton ulkopuoleltakin jos vain aika ja jaksaminen riittää. Ennen sinne lähtöä pitäisi tässä vähän siivota, porata pari hyllyä seinään ja pakata tavarat autoon. Viettäkää rentouttava pääsiäinen kukin omissa puuhissanne!

4/08/2014

Sunday & Glutenfree doughnut's



Viikonloppu meni vähän erilailla kuin olin suunnitellut, mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun asiat menevät mönkään. Perjantain ja lauantain lähinnä lepäsin ja puuhastelin kotona. Rankka työviikko vei kaikki voimat, mutta onneksi jaksoin vähän siivoilla ja pyykätä. Aloitin kaksi viikkoa sitten Stockmannilla visuaalisen markkinoinnin tiimissä työharjoittelijana ja olen mukana touhuissa toukokuun loppuun saakka. Työporukka on ihan mahtava ja olen oppinut paljon uutta. Mulla on aiempaa kokemusta visualistin töistä, mutta vain vaatteiden ja asusteiden saralta. Vietin nyt ensimmäiset kaksi viikkoa kolmannessa kerroksessa kodintarvikkeiden ja astioiden keskellä. Patojen, kattiloiden ja astioiden esillepano on ihan uusi asia. Pienimmästä suurimpaan, vasemmalta oikealle, värin ja merkin mukaan, materiaalin mukaan.. Ja vielä mahdollisesti teeman mukaan? Huh, paljon muistettavaa ja uutta on tullut opittua. Jos totta puhutaan, en kaipaa vielä vaatteiden pariin puuhastelemaan. Taitaa olla alan vaihdon paikka, sen verran olen sisustukseen ja astioihin rakastunut.




Astioihin rakastuminen tuskin on sen helpompaa kuin ihmisiin. Molemmat ovat kauniita ja täydellisistä yksilöistä saat maksaa kovan hinnan. Jos et osaa käsitellä niitä oikein ja varoen, ne särkyvät ja pahamielihän siitä seuraa. Jos se on jotain niin erityistä, ei mitään liukuhihnatavaraa, on mahdotonta saada samanlaista tai yhtä hyvää tilalle. Toistaiseksi pysyttelen astioissa, koska ne eivät karkaa kaapista vaan nököttävät kauniisti ja hiljaa paikoillaan.
Kevään ja pääsiäisen kunniaksi laitoin rairuohot kasvamaan. Kaivelin kaapeista myös kaikkea keltaista ja limen vihreää piristämään keittiötä. Vielä kun löytäisi jonkun kivan kevät kukkasen niin olisin tyytyväinen!
Odotan toki innolla persiljan ja ruohosipulin kasvua, laitoin nekin samalla kasvamaan. Viime kuussa yritin kasvatella herneenversoja, mutta jostain mysteerisyystä ne ottivat ja kuolivat.




Sunnuntaina heräilin orastavaan päänsärkyyn ja pieneen yleismuotoiseen turhautumiseen. Edeltävän illan niskakivut, jännitys ja tuskastunut olo johtivat sitten migreeniin. Heti noustuani nappasin lääkkeen ja aloin taas puuhastella. Kävin kaupassa ja aloin väsätä gluteenittomia donitseja. Eivät ehkä kauneimpia donitseja mitä olen nähnyt, mutta maku oli mitä parhain! Olen reilun vuoden ollut gluteenittomalla ja sen aikana en ole syönyt kuin kerran gluteenitonta pullaa. Leivokset kaupassa maksavat hunajaa ja makukin on usein paha. Tai siis mikä maku? Mautonta pikemminkin ja kuivaa. Donitsien ohje oli helppo ja valmistuivat nopeasti. Ensimmäistä kertaa paistan leivoksia rasvassa. Tähän mennessä olen vaan seurannut vierestä kun mamma on on paistanut vappuna munkkeja. Ensimmäiset yksilöt olivat niin rumia ja tummia etten kehdannut ottaa niistä kuvaa, mutta nämä viimeiset ovat yllättävän kauniita yksilöitä.




Gluteenittomat donitsit

8 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
½ sitruunan raastettu kuori ja tilkka sitruunamehua
2 kananmunaa
2 dl maitoa
½ dl öljyä

Paistamiseen
 öljyä tai kookosrasvaa

Koristeluun
Sokeria, tomusokeria tai nonparelleja


Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon sitruunan kuori ja mehu.
Vatkaa sähkövatkaimella joukkoon munat, maito ja öljy. Anna taikinan levätä hetki viileässä.
Leivo donitsin muotoisiksi ( jos taikina meinaa tarrata käsiin, kostuta käsiä öljyllä.)
Paista donitsit kuumassa rasvassa kattilassa tai friteerauskeittimessä.

4/06/2014

Weeks 12 & 13



1. Muutama lauantai taaksepäin oltiin hiukan juhlimassa. Ei osattu valkata vähiten tyhmimmän näköistä kuvaa Instagramiin joita napsittiin Ruman savustuskopissa. Virkistävää päästä vähän viihteelle, mutta sunnuntaina oli aika rapea olo töissä. 2. Uudet silmälasit - tai oikeastaan imagokakkulat. H&M:n alennuksesta löytyi vaikka minkämoisia hipsterilaseja.

// 1. Few saturday's ago we had a little party. 2. I bought new glasses from H&M. 




3 & 4. Stockan työpaikkaruokalan lounasta. Tämäkin on Fazer Amican tuotosta, mutta tuhat kertaa parempaa kuin koulun ruoka. Työharjoittelun palkaksi saan päivittäin lounaan, eipähän tarvitse joka aamu eväitä kyhäillä. Ensimmäisessä kuvassa on kananrintaa, paahdettuja herkkusieniä, kesäkurpitsaa ja salaattia. Toisessa kuvassa juustoista riistakeittoa ja kanasalaattia. Lounaaseen kuuluu juomat, leivät ja salaatti.

// 3 & 4. Lunch from Stockmann's employees cafeteria. Chicken breast, mushrooms and zucchini. 
Cheese and reindeer soup, chicken salad. 



5. Työvaatetuksena on mustaa, mustaa ja harmaa huivi. Kuljetan myös mukana nahkaista pussukkaa josta löytyy osastolla tarpeellisia välineitä mm. sakset, klemmareita ja hansikkaat. Kädet ja varsinkin kynsinauhat kuivuvat töissä, siksi olen mahduttanut pussukkaan myös pienen käsivoiteen. 6. Töistä päästyäni kävelin Koskipuistoon odottamaan bussia ja fiilistelemään aurinkoisesta säästä. En malta odottaa, että ilmat lämpenevät ballerina keleiksi. Pientä kevätväsymystä havaitsen itsessäni, en millään jaksaisi enää töiden jälkeen valvoa. Kieltämättä olen sortunut muutamana päivänä ihan parin tunnin päiväuniin.

//5. Pic from my work clothing. All black except grey scarf. I carry also small leather bag which includes scissors, paperclips and gloves. 6. I just love spring time and sunny weather.

4/02/2014

What's in my handbag?



Kuin varmasti monelta muultakin, löytyy minultakin maailmanlopun varalta kaikki tarvittava käsilaukusta. Nyt tällä hetkellä tavara määrä on hiukan pienempi, koska käyn kevään töissä enkä koulussa. Kiireisimpinä päivinä jolloin piti juosta koulun ja töiden väliä, laukku meinasi ratketa liitoksistaan. Vetoketju jo uhkaili irtisanoutuvansa, nyt vain peukut pystyssä. Kaikki keväisen väriset laukut ovat vielä pakkailtuna varastoon. Viikonloppuna voisin siirtää talvilaukut varastoon ja ottaa keväisemmät kassit käyttöön. Joka tapauksessa, aina jotkut tietyt tavarat kulkevat kassissa oli sitten mikä meno tai päivä tahansa.




Kalenteri, lompakko ja puhelin. Kalenteri kulkee mukana joka paikkaan ja olen siitä täysin riippuvainen. En pysyisi menoissa ja aikatauluissa mukana jos en merkkaisi kaikkea kalenteriin. Toisinaan viikot ovat niin kiireisiä, että on jopa ruokaostoksille varattu aika merkattava sinne. Muuten jääkaappi on illalla kotiin tullessa tyhjä ja sitten ihmetelläänkin että mitäs tänään syötäisiin. Käytin pitkään isompaa kalenteria, mutta kyllästyin tuohon hankalaan kokoon ja vaihdoin pienempään. Kalenteri on hankittu Suomalaisesta Kirjakaupasta viime syksynä ja siihen voi ostaa joka vuosi uudet sisälmykset. Sisällä on kalenteri vihko ja notes vihko. Muistiinpanovihkoa käytän yleensä jatkona kalenterimerkinnöille, mutta myös tärkeille numeroille, osoitteille ja tapahtumille. Olen myös liimaillut minulle tärkeiden tapahtumien lippuja, rannekkeita ja muuta sälää tuohon vihkoon. Kalenterin välissä kulkee myös kynä.

Lompakkoja on oikeastaan kaksi. Toinen on tuo keltainen Missoni for Lindex malliston nahkapussukka ja toinen musta LV lompakko, jossa säilytän vähemmän käytetyt kortit. Missonissa kulkee mukana maksukortit, ajokortti, opiskelijakortti ja muut lähes päivittäin tarvittavat kortit. Korttien lisäksi siellä saattaa joskus olla pieni määrä käteistä, valokuvia, reseptejä tai muita enemmän ja vähemmän tärkeitä lappusia.
Puhelin kulkee harvemmin laukussa, koska yleensä pidän sitä takin taskussa mutten koskaan housujen taskussa. Puhelin on kohta pari vuotta vanha Samsung Galaxy S2 ja tällä ajattelin mennä niin kauan kuin se kestää käytössä.




Kuulokkeet, kosmetiikka ja luonnoskirja. Kuulokkeet musiikin kuuntelua varten työmatkoilla aamuisin, ettei tarvitse kuunnella muiden ärsyttäviä juttuja bussissa. Kuuntelen musiikkia puhelimesta, yleensä italiankielistä nettiradiota. Kosmetiikka pussukassa on nykyään aika vähän meikkejä, koska en vaan meikkaa enää niin paljoa kuin nuorempana. Perus meikkivoide, puuterit, poskipunat, ripsiväri yms. löytyvät sieltä. Päivän mittaan esim. töissä ei tule paljoa meikkailtua, mutta töistä tai koulusta lähtiessä on kiva hiukan ehostaa nuutunutta olomuotoa. Tangle teezer oli ehdottomasti paras sijoitukseni viime vuonna! Se kulkee mukana myös päivittäin. Muita hiustuotteita joita kannan mukanani ovat Klippoteketin matkalakka ja usein myös Sunsilkin öljysuihke. Myös Armanin Aqua di Gioia käsivoide on tarpeellinen lähes päivittäin, koska töissä kädet kuivuvat.




Sitten se yksi elintärkeä, luonnoskirja. Luonnoskirja on vähän kuin kuvallinen päiväkirja ja ideavarasto. Kirjaan ja piirrän tähän havaintoja, fiiliksiä ja villejäkin ideoita. Kirja on erittäin henkilökohtainen, enkä esittele sitä juuri kellekkään. Se on ostettu itseasiassa niinkin hienosta paikasta kuin Ikea. Löytyy myös kaksi muuta luonnoskirjaa, jotka on hankittu aiemmin, mutta en ole vain täyttänyt niitä paljoa.

Avaimet. Yhdessä nipussa ovat työavaimet molempiin työpaikkoihin. Toisessa nipusta löytyy auton avaimet ja kahdet kotiavaimet. Pitäisi ostaa ehdottomasti joku avainkaappi jossa säilyttää näitä, koska näiden kolmien avaimien lisäksi löytyy varaston avaimet ja pyörän lukon avaimet. Tällä hetkellä kaikki avaimet pyörivät pienessä paperikassissa eteisen penkillä aurinkolasien seassa.



Termosmuki, laastareita ja avaimet. Viime keväänä Kyprokselta ostettu Starbucksin termosmukissa kulkee useammin mukana vettä kuin teetä. Lopetin talvella teen litkimisen ja vaihdoin sen puhtaasti veteen. A meni syksyllä pesemään mukin astianpesukoneessa ja tämän takia se ei pidä lämpöä enää. Kyllä se vielä veden kantamiseen sopii! Laastarit kulkee mukana enemmänkin kesällä kuin talvella. Käytän kesäisin paljon korkkareita, joista sitten joskus tulee rakkoja. Koulussakin on muutaman kerran tullut leikattua ja pistettyä sormeen ompeluvälineillä, milloin neulalla ja milloin saksilla.